Etsijöitä ja löytäjiä

”Jeesus on Pelastaja”, paikallisen moskeijan johtava imaami totesi. Saliin laskeutui syvä hiljaisuus ja pakistanilainen Ali varautui pahimpaan. Hän oli varma, että pian seuraisi mellakka. Hänen oma henkensäkin oli vaarassa – hänhän oli kristillisen joulujuhlan järjestänyt ja paikallisen muslimiyhteisön sinne kutsunut. Hän tiesi, ettei ollut viisasta antaa kenen tahansa pitää puheenvuoroa, mutta hän luotti siihen, että […]
Maailma lautasella

Vuosisatojen ajan me länsimaalaiset olemme järjestäneet runsaita pitoja. Olemme kehitelleet reseptejämme ja hioneet ruuanlaittotaitojamme. Pöytiemme pursutessa toinen toistaan herkullisimmista ruuista olemme kutsuneet muitakin mukaan juhliimme. Vieraamme ovat tulleet eri maanosista, vaikka ei sentään aivan kaikkialta. Olemme antaneet heidän istua kanssamme ja nauttia tarjoiluistamme. Olemme jopa lahjoittaneet heille keittokirjamme, jotta he voisivat oppia valmistamaan ruokiamme. He […]
Todellisuus on enemmän kuin mitä näemme

Elämä Kyproksella on puhutellut meitä sen suhteen, missä ensisijainen kotimme ja perheemme on. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ahdinko heidän nukkuessaan kadulla, syödessään joskus, kun jostain saa ruokaa, ja ennen kaikkea se epätoivo ja epätietoisuus, mikä heidän silmistään ja puheistaan välittyy, on todella raakaa ja karua nähtävää. Tämä paikka ei ole heidän kotinsa, eikä heidän perheitään ole […]
Rakenteellinen evankeliumin tarttumattomuus

Elämme murrosaikaa Suomen Siionissa. Kaikki kasvukäyrät yleisellä tasolla ovat menossa väärään suuntaan. Suomen Vapaakirkossa ainoastaan perhejäsenten määrä on kasvussa – varsinaisten jäsenten kustannuksella. Seurakuntakasvu ry:n teettämä tutkimus (Kantar TNS Oy) toukokuulta 2018 kertoo arvokasta tietoa Suomen kristillisyyden tilasta. Uudestisyntyneistä kristityistä 20 % näkee tehtäväkseen osallistua evankeliointiin ja/tai lähetystyöhön, 23 % on kertonut Jeesuksesta henkilölle, joka […]
Kalibroi odotuksesi uudelleen

Milleniaalisukupolveni on tilastojen valossa Suomen epäuskoisin ja kyynisin sukupolvi. Mistään ei kannata innostua, koska joutuu kuitenkin pettymään; ja jos jokin näyttää hyvältä, siinä on oltava jotain mätää. Postmodernismin runtelema ja oikeutettujen pettymysten riivaama 25–40-vuotiaiden ikäluokka kysyy kiusallisia kysymyksiä ja tietää mikä on pielessä, mutta ei oikein itsekään osaa tehdä paremmin. Parikymppiset jättävät lapsuutensa uskon hälyttävällä […]
Perhetunnelmaa päiväntasaajalla
Työkentällä kohtaamme paikallisen tiimin kanssa monenlaisia perheitä. Erityisesti teemme työtä haavoittuvimmissa asemissa olevien lasten parissa. Useimmilla heistä ei ole toista tai kumpaakaan vanhempaa arjessa mukana eri syistä johtuen. Osa lapsista asuu sukulaisten tai aikuisten sisarustensa luona. Osa kantaa liian suurta vastuuta pienemmistä sisaruksistaan tai tekee töitä koulunkäynnin sijaan. Osa joutuu perustamaan oman perheen aivan liian […]
Raamatun sanoma vaikuttaa somessa

”Miika” kääntää kanssamme Raamattua omalle äidinkielelleen, tengirin kielelle. Tengir-kansa elää kieli- ja kulttuurivähemmistönä maassa, joka suhtautuu vihamielisesti kristinuskoon. ”Miika” ja hänen perheensä eivät enää asu kotimaassaan, mutta siitä huolimatta hän pystyy vaikuttamaan evankelioimattoman kansansa keskuudessa sosiaalisen median kautta. Lempeästi evankeliumin sanaa esillä pitäen hän on käynyt tengirin puhujien kanssa lukemattomat keskustelut, joiden lopullisen vaikutuksen voimme […]
Minunkin kaltaisiani vartenko?
”Onko tämä asia, josta puhut, myös minun kaltaisiani varten?” Näin minulta varovasti kysyi automatkalla kyydissäni oleva buddhalainen ystäväni Namgel. Olin opetellut hänen kieltään jo useamman vuoden ja tällä automatkalla sain kertoa hänelle Jeesuksesta hänen äidinkielellään niin hyvin kuin osasin. Keneltäkään muulta hän ei käsittääkseni ollut koskaan kuullut vastaavaa sanomaa omalla kielellään. Namgelin kysymyksen takana oli […]
Rinnallakulkijana viidakossa

Marcia Baquero syntyi kirkossa. Hänen kotikylässään Ecuadorin maaseudulla ei tuohon aikaan ollut sairaalaa, mutta paikallisseurakunta oli jo aloittanut toimintansa Marcian kodissa. Kasvaessaan hän sai todistaa Jumalan yliluonnollista todellisuutta ja toimintaa perheensä palvelutyön kautta. Marcia teki henkilökohtaisen uskonratkaisun ja kävi kasteella jo 9-vuotiaana. Kaste oli merkityksellinen kokemus: hän ymmärsi Jumalalla olevan erityinen suunnitelma hänen varalleen. Jumalan […]
Oikeassa porukassa

Kun Harri Koskela oli 16-vuotias, hänen isänsä joutui sydänkohtauksen vuoksi sairaalan teholle. Silloin äiti pyysi, että he rukoilisivat yhdessä isän puolesta. Harri kuitenkin kieltäytyi, sillä hän ajatteli, ettei Jumala voi olla sellainen, joka tekee hänen perheelleen tällaista. Vuosien ajan Harrilla oli jatkuva pelko siitä, milloin isä saa taas kohtauksen. Harrin ollessa 18-vuotias hänen isänsä sitten […]
Taivaan kansalaisuus yhdistää

Palasimme runsaat pari kuukautta sitten takaisin Lähi-itään koronavuoden tai -tauon jälkeen. Mahtavaa on nähdä, että meillä on ollut täällä ”perhe”, joka on kovasti odottanut meitä ja jonka koemme Jumalan antaneen meille. ”Karkki” on hyvä ystäväni, paikallinen uskova, joka sai kohdata Jeesuksen noin neljä vuotta sitten. Tapasimme yhteisen ystävämme kautta. Nyt tämä nuori nainen, jota kutsun […]
Israelin messiaaniset seurakunnat tarvitsevat rohkaisua

Israel on pienin askelin avautumassa ulkolaisille matkailijoille, vaikka pandemia edelleenkin aiheuttaa rajoituksia maassa. Marraskuussa pääsimme ensimmäistä kertaa 10 päivän vierailulle maahan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Samalla, kun kuvasimme IRR-TV:n Israel-osastolle uusia TV-ohjelmajaksoja, vierailimme useissa messiaanisissa seurakunnissa. Kaikkialla meidät otettiin häkellyttävän lämpimästi vastaan ja ihmiset iloitsivat siitä, että olimme tulleet rohkaisemaan heitä ihan fyysisesti. Seurakunnat […]
Tukijoita ja tekijöitä

Me tuemme lähetystyötä. Me teemme lähetystyötä. Yhden kirjaimen valtava ero. Törmäämme toistuvasti samaan asetelmaan: Meidän – kokotoimisten lähetystyöntekijöiden – katsotaan tekevän lähetystyötä, mitä muut tukevat. Minua häiritsee uskomus siitä, että vain kun lähdet tai kunhan vain lähdet kotimaastasi, olet vastannut lähetyskutsuun. Tarvitsemme lähtijöitä, mutta kaikkien ei ole mahdollista lähteä, eikä se edes olisi strategisesti parasta. […]
Pelosta ja epätoivosta voi syntyä toivoa

Pandemia tekee suorittamisesta vaikeaa. Tiedän, ettei minun pidä etsiä tai kerätä aarteita täällä maan päällä. Ymmärrän, etten voi pelastaa itseäni, se tapahtuu Jumalan armosta. Ei minun voimallani, vaan hänen. Mutta mitä merkitystä elämälläni on, jos en saa yrittää ja tehdä, jos en saa tuloksia ja jos en voi näyttää saavutuksiani? Minulle juuri tämä välimaasto on […]
Opintomatkalla lähetystyössä

Himalajan erään vuoristosolan jyrkkään rinteeseen on rakennettu lammaspaimenten kylä. Kylä on niin tiivis, että yhden kodin katto on toisen kodin kuisti. Yhteisössä ei ole salaisuuksia; kaikki tuntevat toisensa ja toistensa asiat. Kristinusko saapui tuohon kylään muutamia kymmeniä vuosia sitten. Syntyi vainottu seurakunta. Luonnollisesti seurakunnan ensimmäiset kristityt näyttivät esimerkkiä seuraavalle sukupolvelle siitä, mitä Jumalan armo tarkoittaa […]
Elämää luottamuksessa

Olemme olleet perheenä Kyproksella lähetystyössä kesäkuusta saakka. Teemme työtä Room of Hope -päiväkeskuksella, jossa kohtaamme ja tuemme ihmiskaupasta selvinneitä naisia ja kuljemme heidän vierellään heidän jälleenrakentaessa elämäänsä. Eläessämme elämää heidän rinnallaan kohtaamme päivittäin todella paljon tarpeita – näemme mitä on elää köyhyydessä ja vailla valinnanmahdollisuuksia. Ymmärrys siitä, kuinka epäoikeudenmukaisessa maailmassa elämme, on jatkuvasti läsnä, ja […]
Ikuista elämää etsimässä

Keskisyksyn juhla on toiseksi suurin festivaali kiinalaisessa kulttuurissa, koko perheen yhdessä viettämä juhla. Ihmiset katselevat täysikuuta ja maistelevat herkullisia pyöreitä kuukakkuja, joiden sisällä on suolainen ankanmunankeltuainen. Kun kuukakkua leikkaa, sen sisällä oleva munankeltuainen on kuin täysikuu. Täysikuu symboloi sitä, että koko perhe kokoontuu onnellisesti yhteen ja kaikki on täydellistä. Kuukalenterin mukaan 15. elokuuta ihmiset katsovat […]
Ystävyyttä koronan keskellä

Mummo Iliana vahti lapsenlastaan Daraa, kun tutustuimme häneen leikkipuistossa. Iliana teki pitkää päivää lastenvahtina ja nautti siitä, kun sai levähtää puistonpenkillä lasten leikkiessä. Markus oli tyytyväinen, kun sai harjoitella kärsivällisen mummon kanssa bulgarian kieltä. Lopulta Darasta ja tyttärestämme tuli parhaimmat ystävät. Ystävyytemme koko Ilianan perheen kanssa syveni, ja välillä tuli puhe Jumalasta, elämästä ja kuolemasta. […]
Muista kuka olet!

Olemme lähtövalmiudessa. Olen irtisanoutunut melkein 20 vuoden työstä Espoon vapaaseurakunnassa. Vaimoni Jana on saanut B-lausunnon ja työ hammashoitajana on päättynyt kuin seinään sairauden takia. Sisällämme kiehuu monenlaisten tuntemusten sekametelisoppa. Hetkeen mahtuu haikeutta, innostusta, pettymystä ja uuden odotusta. Jumala on jo pitkään valmistanut meitä johonkin uuteen – palvelemaan yhdessä nostaakseen pioneereja ja tiimejä synnyttämään uutta Jumalan […]
Lupa puhua

Kerron sinulle salaisuuden. Tällä salaisuudella on potentiaalia muuttaa sinun ja seurakuntasi elämä. Olemme nimittäin tunnistaneet merkittävimmän syyn sille, että ihminen tulee uskoon. Mikä saa ihmisen kääntymään Jeesuksen puoleen tässä jälkikristillisessä, postmodernismin runtelemassa, kyynisessä ajassa? Tämä on tajunnanräjäyttävä löytö. Oletko valmis? Merkittävin tekijä ihmisen uskoontulossa on se, että joku kertoo hänelle Jeesuksesta! Suomalaisessa kulttuurissa hiljaisuus on […]
Empatiaa swahiliksi

Opettaessani swahiliksi, eräällä asuinmaani kielistä, joudun vielä ajoittain etsimään sanoja ja haparoin lauseissani. Joskus oppilaitani hymyilyttää, kun onnistun sotkemaan samalta kuulostavat sanat tai unohdan yhtäkkiä numerot seuraavan tapaamisen kellonaikaa kertoessani. Välillä olisi helpompaa sanoa sama asia suomeksi, tai vaikka englanniksi. On kuitenkin eräs erityinen sana, jonka toivoisin voivani lainata juuri swahilin kielestä suomeen. Tuo sana […]
Leipäihme – täyttä totta tänäänkin!

Hidustani Covenant Church (HCC) Intiassa on yksi IFFEC:iin eli Vapaakirkkojen liittoon kuuluva sisarkirkkomme. Koronapandemia on iskenyt heidän alueelleen todella rajusti: monia pastoreita ja lukemattomia seurakuntalaisia ja heidän perheenjäseniään on menehtynyt. Kirkko, jolla on jo vuosia ollut laaja-alaista diakonia- ja auttamistyötä, ei kuitenkaan ole lannistunut, vaan on tässäkin rankassa tilanteessa halunnut laittaa Jumalalta saatua hyvää eteenpäin. […]
Raamatunkääntäjästä evankelistaksi

Internet ja varsinkin sosiaalinen media on tällä hetkellä ainoa käytettävissämme oleva kanava tengir-kansan saavuttamiseksi. Tengir-projektimme kääntäjä, Miika, viettää nykyään varsinaisen raamatunkäännöstyön lisäksi tuntikausia päivittäin Instagram-sivullamme keskustellen tengirin puhujien kanssa. Julkiset keskustelut ovat lähes yksinomaan kritiikkiä ja hyökkäystä kristinuskoa kohtaan, mutta Miikan maltilliset vastaukset aina rakkaudellisesti kirkastavat evankeliumin sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Näin hyökkääjät ymmärtämättään edesauttavat evankeliumin […]
Seurakuntakin voi olla kummina kehitysmaan koululaiselle

Keväällä Zoomissa järjestetyssä Kaikki lapset kouluun -kummilapsitapahtumassa puhuttiin seurakuntien osallistumisesta Vapaakirkon kummilapsitoimintaan. Vapaaseurakunnilla tai niiden toimintaryhmillä oli vuoden 2021 alussa kannatettavana 25 kummilasta ja kuusi kummihanketta. Tapahtumassa tamperelainen äiti kertoi seurakunnan pyhäkoulun tukemien kummilasten merkityksestä heidän perheensä lapsille. Pyhäkoulussa on koottu vuosien aikana rahaa nepalilaisen ja intialaisen pojan koulunkäynnin tukemiseen. Pojilta tulleita kirjeitä on luettu […]
Mullistavin tulemus

Kymmenisen vuotta sitten Nepalin Pokharassa asuva vähävarainen Rikman totesi jatkuvien sähkökatkosten koettelevan kukkaroa, koska kynttilät olivat niin kalliita. Suomalaisille taas sähkökatkoksella olisi katossa roikkuvan hehkulampun sammumista mittavammat vaikutukset. Sähkön saapuminen on muuttanut ihmisyksilöiden ja yhteisöjen elämää ympäri maailmaa perusteellisesti. Muita merkittäviä elämänmullistajia ovat olleet muun muassa kirjoitustaito, raha, vesijohto, televisio ja internet. Kristityt kuitenkin uskovat, […]
Oman kielen lukemisen kansalaisoikeus

Kun kuuntelen saarnoja ja kuulen Raamattua luettavan, koen monesti paluuta nuoruusvuosiin. Kun itse aloin kunnolla lukea Raamattua ja siitä tuli se päivän tärkein hetki, heti koulusta tultua, kotona omalla vintillä, uunituoreet sämpylät juuri syötyinä ja teet juotuina. Silloin oli tärkeää, että osasi lukea ja halusi lukea. Ja että oli paperille painettu virheetön Raamatun teksti, ja […]
Totuuteen juurtuneina

Joitakin viikkoja sitten olin iltakävelyllä täällä Santa Poncassa. Ulkoillessani katselen yleensä ympärilleni ”aarteita odotellen”, ja tällä kertaa silmiini osui puu, josta oheinen kuva. Puun nimestä ei ole tietoakaan, eikä myöskään siitä, ovatko sen hedelmät syötäviä vai eivät, mutta hedelmien eri värit kiinnittivät huomioni. Hetken tiirailtuani tajusin, että mustat tertut olivat puusta irronneita, mutta oksistoon kiinni […]
Jumalan Sana antaa hedelmänsä ajallaan

– Jumalan armon tähden rakastamme, palvelemme ja viemme hänen Sanaansa eteenpäin, sanoo venezuelalainen Ana Nieves, jonka sydämellä on aina ollut musiikki ja lähetystyö. – Lapseni ovat, kiitos Jumalan, kasvaneet tuntemaan ilosanoman ja hänen Sanansa, mutta kaipasin jotain enemmän. Aloimme perheenä opiskella Raamattua kotonamme ja se on ollut meille hyvin merkittävää, mutta ennen kaikkea se, että saimme […]
Tarvitsin ihmeen!

Jumalan Pyhä Henki on sitoutunut evankeliumin sanomaan, ja ihminen, joka evankeliumin kuultuaan avaa uskossa sydämensä Jeesukselle, alkaa kokea uutta elämää Jumalan lapsena. Tämän näkeminen on aina ollut kaikkein vaikuttavinta vuosina, joina olemme saaneet kertoa Jeesuksesta toisille ihmisille. Tässä yhden ystävämme tuore ja yksinkertainen kertomus: ”Kun olin kotimaassani, en tiennyt kuka Jeesus oli, mutta luulen, että […]
Jumala on aina lähellä

Ystävyytemme alkoi aurinkoisena elokuun päivänä. Pari viikkoa aikaisemmin olin saanut lahjoituksena kuusi koulureppua tarvikkeineen. Neljä reppua olin jo antanut eri perheisiin ja jäljellä olivat yhdet pojan ja tytön reput. Rukoilin Jumalalta johdatusta, keille minun pitäisi ne antaa. Juuri silloin sinä tulit kadulla vastaan. Ehdit jo mennä ohi, kun vasta ymmärsin, että sinulta minun pitää kysyä, […]
Kaikki alkoi yhdestä unesta

Reilut kaksi vuotta sitten Kaija* kuuli unessa sanan ”kareli” (karjalaiset), ja mietti, ovatko ne sukua kanarialinnuille. Pastori Asko* tiesi paremmin. Kaija sai kuulla, että lähellä Suomen rajaa asuu karjalaisia ja vepsäläisiä, jotka ovat suomalais-ugrilaisia kansoja kuten komitkin, Kaijan oma kansa. Kaijan sydämelle laskeutui valtava tarve päästä käymään Karjalassa ja tutustua noihin ihmisiin. Kukaan ei tuntunut […]
Myötäintoa ja myötätuntoa

”Meillä on ollut paljon enemmän aikaa perheenä”. ”Olen ollut yhteydessä ystäviini, joista en ole kuullut vuosikausiin”. ”Olen löytänyt enemmän aikaan esirukoukseen”. Tässä vain muutamia kommentteja, joita olen kuullut koronapandemian poikkeustilanteiden aiheuttaneen ihmisille henkilökohtaisesti. Yhä lisääntyvässä määrin positiivisia uutisia on alkanut kuulua myös eri lähetysjärjestöiltä ja -kentiltä. Miten paikallisille seurakunnille on avautunut uudenlaisia mahdollisuuksia välittää Jumalan […]
Kohtaamisia

Tapasin ”Arton” ensimmäisen kerran toimistomme lähellä olevassa kahvilassa, jossa hän työskenteli. Tervehdin ja juttelimme melkeinpä päivittäin. Pikkuhiljaa koin, että Jumalan käsi oli hänen yllään ja että minun tulisi jotenkin tutustua häneen paremmin. Lounastunti kahvilassa ei mitenkään mahdollista yksityistä keskustelua Jeesuksesta, mutta aloin rukoilla hänen puolestaan. Muutaman viikon jälkeen en kuitenkaan enää löytänyt ”Artoa” työskentelemässä kahvilassa. […]
Kolme pappia ja erilaiset näkemykset

Olipa kerran kolme pappia: katolinen, anglikaani ja helluntailainen. Voisi kuvitella, että nyt seuraa vitsi kolmesta kirkkokunnasta ja näiden teologisista painotuksista. Ja kuitenkin: tämä tapaus on totisinta totta! Minulla on ollut ilo työskennellä yhtenä teson kielen raamatunkäännöstiimin käännöskonsulttina vuoden 2020 alusta lähtien. Tähän Keniassa työskentelevään tiimiin kuuluu katolinen isä Gregory (kuvassa oikealla), helluntailainen pastori Fred (keskellä) […]
Yubraj on saanut paljon apua ja rohkaisua

Yubraj on 16-vuotias nuorukainen Nepalista. Hän on kotoisin Benistä, mutta on asunut 7-vuotiaasta saakka kristillisen järjestön, Creative Children Development Projectin (CCDP) koululaisasuntolassa Pokharassa. Yubrajin ollessa pieni hänen isänsä elätti perhettä hakemalla omenoita Mustangista ja myymällä niitä torilla. Yubraj muistaa, kuinka eräänä päivänä kuljetushevoset saapuivat kotiin ilman isää. Myöhemmin isä löydettiin kuolleena, jyrkänteeltä alas pudonneena. Isän […]
Mitä jää jäljelle jos kaikki puretaan?

Poikkeuksellinen kevät ja kesä toivat tullessaan isoja kysymyksiä. Olemme jo vuoden ajan rakentaneet The Legacy Project 2021 -hanketta, kasvattaneet tiimiä ja vahvistaneet verkostoja. Olemme laittaneet itsemme likoon ja kutsuneet ihmisiä heittäytymään koko sydämestään toteuttamaan yhteistä projektia. Mitä jää jäljelle, jos kaikki rakenteet puretaan? Mihin Jumala kutsuu meitä nyt? Nämä ovat kysymyksiä, jotka me olemme kohdanneet, ja joita […]
Korjausliike

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen kaikille. Bulgariassa, jossa sosiaaliturva on olematon, taloudellinen epävarmuus esimerkiksi työttömyyden iskiessä johtaa nopeasti kurjuuteen. Ilman työtä olet rahaton, pian ehkä myös koditon. Korona-ajan paine on heittänyt varjoa myös uskovien elämään. Seurakunnassamme muutamien yrittäjien elinkeino on vaarassa, toisia jäytää epävarmuus oman työpaikan säilymisestä. Joku pelkää sairastuvansa koronaan, toinen ei usko koko […]
Arkisia ihmeitä Nepalissa

Tuore kahvi höyryää kupissa ja siemailen sitä samalla, kun kuuntelen espoolaisessa kahvilassa Urho Räsästä. Miehen tarinankerronta pitää otteessaan koko puolitoistatuntisen. Mitä syvemmälle Urhon tarinaan uppoudun, sitä enemmän irtaudun tästä hetkestä matkaten kerronnan myötä ajassa taaksepäin lähes viisikymmentä vuotta. Urhon tarina siirtää minut toiselle puolelle maapalloa, minulle aivan vieraisiin olosuhteisiin. Vuoden 1971 tammikuussa Urho saapui vaimonsa […]
Määräaikaishuolto

Palattuamme Suomeen ensimmäisen työkautemme jälkeen saimme käyttöömme auton kotimaan työjakson ajaksi. Aika pian huomasimme, että mittaristossa paloi huoltovalo. Kysyin asiasta ja sain kuulla, että auto on huollettu, mutta valo silti syttyy toisinaan mystisesti. Siitä ei tarvitse välittää. Nyt auto onkin toiminut jo vajaan vuoden ihan hyvin, vaikka valo välillä syttyy ja sammuu itsekseen. Tavallisesti tällaisia […]
Jumala ei katso ikään eikä sukupuoleen

Rut on 13-vuotias kichwa-intiaanityttö, joka tekee kylässään työtä varhaisnuorten ja lasten parissa. Rutin koti, Cashaloman kylä, on Ecuadorin Andeilla juuri puurajan alapuolella runsaan 3300 metrin korkeudella. Sieltä on upeat maisemat Ibarran kaupunkiin ja ympäröiviin kyliin. Tuulisuus ja korkeus tekevät kylästä viileän asuinpaikan, varsinkin öisin. Rut kertoo närkästyneenä, kuinka he viime kesänä nousivat Imbaburan huipulle ja […]
Arjen ihme

Kahvipöytäkeskustelussa lähetystyöntekijöiden päivillä Kiponniemessä kollegani kyseli, minkä koen suurimmaksi haasteeksi lähetyskentällä. Tuumailin hetken ja vastasin, että ihmeen muuttumisen arjeksi. Jos joku olisi kertonut allekirjoittaneelle 20 vuotta sitten, missä ammatissa ja maassa olisin tulevaisuudessa, tänä päivänä, olisin todennäköisesti kiljunut riemusta – a dream come true. Voisiko niin ihmeellinen elämän polku olla tottakaan? Mutta arjen hiipiessä hiljaa […]
Viisi vuotta myöhemmin

Muistan vielä hyvin sen hetken, kun syyskuussa 2015 istuimme Tampereen Vapaakirkon palaverihuoneessa kirjoittamassa työnkuvaamme paperille. Juuri niinä päivinä turvapaikanhakijoita alkoi tulla suuremmassa määrin myös Suomeen. Olimme joitakin kuukausia aikaisemmin liittyneet Punaisen Ristin jäseniksi ja tutustuneet vähän heidän maahanmuuttajatyöstään vastaavan johtajan kanssa. Silloin kyseisenä iltapäivänä työnkuvamme jäi kirjoittamatta, kun koimme, että meidän täytyy ottaa yhteyttä Punaiseen […]
Usko Jeesukseen voi olla vaarallista

Jeesuksen seuraajaksi tunnustautuminen on vaarallista maassa, jossa tengir-kansa asuu. Suurin osa väestöstä seuraa maan valtauskontoa ja koko yhteiskunta suhtautuu negatiivisesti kristinuskoon. Lähetystyö tällaisissa tilanteissa on haasteellista, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Internet ja sosiaalinen media tarjoavat väylän evankeliumille mahdottomaksikin näyttävissä tilanteissa. Hasseb on teini-ikäinen mies, joka hiljattain otti yhteyttä Miikaan, tengir-projektimme kääntäjään, sosiaalisen median kautta. […]
Evankelioivia tosi-TV-ohjelmia evankelioimisesta

“Onko sinulta rukouksen seurauksena ennen lähtenyt kipu?” Ryan kysyi naiselta, jonka puolesta oli Nizelin kanssa juuri rukoillut. Sitten hän selitti, että parantuminen on osa evankeliumia, ja kysyi, haluaisiko nainen ottaa Jeesuksen vastaan. ”Haluaisin kyllä”, hän vastasi hiljaisesti. “Olen koko viikon ajatellut, että minun pitäisi laittaa asiani kuntoon Jumalan kanssa.” Nizel johti naisen syntisen rukoukseen, ja […]
Uusia tehtäviä poikkeusoloissa

Viime ajat ovat olleet erityiset joka puolella maailmaa. Olemme kokeneet rajoituksia, joita emme uskoneet olevan vielä muutama kuukausi tapaperin. Taivaan Isä kuitenkin käyttää jokaista elämäntilannetta, jos vain haluamme olla Hänen käytössään. Kun kuulin, että maamme lentokentät ja rajat suljetaan määrittämättömäksi ajaksi, eikä pois pääsyä täältä ole, jouduin hieman paniikkiin. Kaupungissamme ei ole kuin kourallinen tehohoitopaikkoja, […]
Jumala toimii myös nyt

Yksi meidän lähetystyöntekijöiden vuotuisista työtehtävistä on näiden kolumnien kirjoittaminen Suomen Viikkolehteen. Joskus omaa kirjoitusvuoroaan odottaa oikein innostuneena. Päässä pyörii jo valmiina hyviä ideoita ja innostavaa sanottavaa, jotka vain odottavat kirjoitushetkeä. Toisinaan taas tuntuu, että kirjoittaminen on takkuisempaa. Muut työt painavat päälle eikä kirjoittamiseen oikein löydy aikaa, tai sitten vain tuntuu, ettei kerrottavaa juuri sillä hetkellä […]
Mukana Jumalan ihmeellisessä työssä

Raamatun ensimmäisessä jakeessa kerrotaan Jumalan luoneen taivaan ja maan. Saman tien Hän alkoi tehdä työtä luomakunnassaan ja laittaa suurta suunnitelmaansa täytäntöön. Tähän päivään mennessä Jumala ei ole lakannut työskentelemästä saavuttaakseen tavoitteensa – yhteyden luotujensa kanssa. Siitä lähtien, kun ihmiset suljettiin pois paratiisista, yksi asia on ollut selvä: Jumala tekee työtään Hänelle uskollisten ihmisten kautta ja […]
Rukoile ja työtä tee!

”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.” (Hepr. 11:1) Toivon, että ihmisiä tulee uskoon Herraan Jeesukseen täällä Bulgariassa. Toivon, että myös Suomessa moni tulisi Herran Jeesuksen seuraajaksi. Rukoilemme perheenä tiettyjen ihmisten pelastumisen puolesta, jotka uskomme Jumalan antaneen elinpiiriimme ja sitä kautta sydämeemme. Evankelioimme ja etsimme tapoja, joiden kautta voisimme ilmaista […]
Kielen käyttöä

Eri kielet ovat oiva työkalu välittää evankeliumia, vaikka kunkin kansanryhmän äidinkieli onkin se vahvin evankeliumin viestijä. Kentälläni olen toisinaan hyödyntänyt englannin kieltä. Näin myös tämän pääsiäisen aikaan. Pitkäperjantaina pyöräilin puoli tuntia vähemmistökansan asuinalueen ravintolaan hakemaan ruokaa. Odotellessani sisään tuli neljä nuorta vähemmistökansan miestä. Tein vähän juttua – nuorukaiset olivat Maailman Katolta, kolme oli käymässä täällä, […]
On ilo antaa kaikkensa

Kichwa-kansaan kuuluva Venancio Andi oli 17-vuotias, kun hän tuli uskoon ja kävi kasteella. ”Jumalan Sana yllätti minut. Ymmärsin, mitä on Herran pelko, katumus ja pelastus”, hän muistelee. Aviovaimo Rosa Grefa löytyi uskovasta perheestä. Nuori pari unohti Jumalan tien, jolle he palasivat vasta kovan koettelemuksen kautta. ”Tahdon palvella Sinua”, Venancio huusi Jumalalle, joka paransi hänet. Alkoi […]
Kristityn oikeus on jakaa Jumalan rakkautta

Tiesitkö, että Raamattu ei tunne sanaa lähetystyöntekijä? Sellaista käsitettä ei ole, me olemme luoneet kyseisen nimikkeen. Kuulin äskettäin yhden näkemyksen sanan historiasta Suomessa. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli lähetyssaarnaajia, erittäin arvostettuja miehiä ja naisia, jotka jättivät kaiken ja menivät toisten kulttuurien pariin. Kun he palasivat (jos palasivat) oli tarjolla arvostusta ja mainetta. Oli todella kunniakasta olla […]
Sementtisäkit kertoivat huolenpidosta

”Teman karavaaneissa tähyillään vettä…” (Job 6:19). Tämä oli raamatunkohta juuri sinä päivänä, kun meidän piti lopullisesti päättää, menemmekö Temaan seurakunnanistuttamistyöhön vai kenties jonnekin muualle Ghanan suurimpiin kaupunkeihin, joissa frafra-heimon jäsenet asuivat paremman elämän toivossa. Tämän raamatunjakeen ja edeltävien kokemusten jälkeen päätöksen tekeminen ei enää ollut vaikeata. Olimme saaneet frafran kielen opiskelun halutulle tasolle ensimmäisen vuoden […]
Palvelutyössä pakolaisten keskuudessa

Joka päivä noin 37 000 ihmistä joutuu lähtemään kodistaan pakolaiseksi – noin 26 henkilöä joka minuutti. Maailman pakolaisista 67 % tulee seuraavista maista: Syyria (6,7 milj.), Afganistan (2,7 milj.), Etelä-Sudan (2,3 milj.), Myanmar (1,1 milj.) ja Somalia (950 000) https://www.iafr.org/. Osallistuin 3.-7.2.2020 Malmössa Refugee Highway Partnership (RHP) -konferenssiin. Osallistujia oli noin 250 henkilöä 25 maasta. […]
Eläkeläismissio

Liisa-tädin* pitkäaikainen unelma alkoi toteutua, kun veljet vihdoin aloittivat vierailut naapurikylässä ja ottivat hänetkin mukaan. Keskiviikkona Liisa pukeutui kansanpukuunsa, otti mukaan itse kirjoittamiaan lauluja ja lähti kertomaan ihmisille siellä hyvää sanomaa heidän äidinkielellään. Lauantaina Liisa-täti, jonka selkää aina kolottaa autokyydissä, oli taas liikkeellä. Tällä kertaa matka johti hänen noin 200 kilometrin päässä sijaitsevaan synnyinkuntaansa. Yli […]
Jumalan tekoja yhdessä maailmankolkassa

Vaikea sanoa mitä Jumala on tekemässä milloinkin, koska hänen aikeensa saattavat olla meiltä salatut. Joskus näkee kuitenkin niin iloisia asioita, että ne on kerrottava. Tapahtuu esimerkiksi jotakin, mitä kohti on kauan pyrkinyt ja mitä on kaikin voimin yrittänyt edesauttaa. Sellainen tapahtuma oli kohta joulun jälkeen viidakkokylässämme Papua-Uudessa-Guineassa. Mieheni oli käynyt paikan päällä ja totta kai […]
Evankelistana sosiaalisessa mediassa

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen kuullut mitään tällaista”, kirjoitti eräs mies Facebook-sivullemme. Lähes joka päivä Miika, joka kääntää kanssamme Raamattua tengirin kielelle, postittaa käännettyjä raamatunjakeita projektimme Facebook-sivulle. Ja lähes joka kerta hän saa ryöpyn vastauksia ja kommentteja. ”Onko tämä viesti sinun omaa keksintöäsi? Yritätkö vain suostutella ihmisiä seuraamaan sinua?”, mies jatkoi. ”Ei, ei tämä […]
Koetuksia ja voittoja kutsumuksen maassa

Jumala itse vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomia ja puhtaita, tarhrattomia Jumalan lapsia kieron ja turmeltuneet sukupolven keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet maailmassa, kun pidätte kiinni elämän sanasta… (Fil. 2:13-16) Tämä vuosi on ollut koetusten ja voittojen vuosi meille perheenä. Alkuvuodesta lapsemme […]
Raamattu suullisesti kaikille äidinkielille

Vaikka noin 90 % maailman väestöstä voi lukea Raamattua omalla kielellään, on vielä 3616 kieltä, joilla ei ole sanaakaan Raamattua. Ilmestyskirjassa kuitenkin sanotaan, että lopulta Jumalaa palvoo väkeä kaikista kansoista ja kielistä. Vaikka Raamattu onkin maailman käännetyin ja myydyin kirja, koko Raamattu, Vanha ja Uusi testamentti, on käännetty yli 7000:sta kielestä vain reilulle 700 kielelle. […]
Pyhä Henki luo yhteyttä

Saavuimme Bulgariasta Suomeen toukokuun 2022 lopussa. Tulimme perheenä – Hanna-vaimoni, Lahja-tyttäremme ja minä – vuodeksi niin sanotulle Suomi-kaudelle. Suomeen saavuttuamme Seinäjoen juna-asemalla vastassa olivat Hannan vanhemmat Hannu ja Sinikka (Jumalan lapsia hekin) sekä Seinäjoen vapaaseurakunnan pastori Ari Urhonen. Tiesin, että Hannan vanhemmat ovat meitä vastassa, mutta kuinka sydäntäni lämmitti, kun myös veli Herrassa, samasta Pyhästä […]
Pastori Plaan lukuisat lapset

”Kuka varasti vihreän värin?”, huutaa pieni poika, joka on värittämässä piirustustaan. Pienien pöytien ympärille on kerääntynyt joukko taiteilijan alkuja, tyttöjä ja poikia. Isommat pojat heittelevät pehmopalloa huoneen toisessa päässä. Lopulta pallo lentää vahingossa possukastikkeeseen. Lauantaiaamumme ovat olleet viimeisen puoli vuotta täynnä elämää. Työskentelemme yhdessä pastori Plaan kanssa Samut Prakanissa, Suur-Bangkokin alueella pienessä seurakunnassa. Plaa on […]