
Floridassa asuvat Stuart ja Lisa ovat juutalainen aviopari, ja he kumpikin löysivät henkilökohtaisen uskon Jeesukseen 73-vuotiaina. Stu kasvoi New Jerseyssä uskonnollisia tapoja kunnioittavassa ortodoksijuutalaisessa kodissa. Lapsesta lähtien hän kävi säännöllisesti synagogan jumalanpalveluksissa ja osallistui aktiivisesti seurakunnan toimintaan. Lisa kasvoi kulttuurillisesti juutalaisessa kodissa, ja perhe osallistui silloin tällöin konservatiivisen juutalaisseurakunnan toimintaan.
Stu ja Lisa tapasivat New Jerseyssä ja avioituivat 18-vuotiaina nuorina. Lisa opiskeli kuuluisassa New Yorkin muoti-instituutissa. Pariskunta alkoi odottaa ensimmäistä lastaan Lisan viimeisenä opintovuotena ja Lisan opinnoista jäi puuttumaan muutama kuukausi, jotta hän olisi saanut tutkintotodistuksen. Stu oli töissä valokuvausstudiossa ja hänen perheensä perinteen mukaisesti myös Lisa ja lapset osallistuivat ortodoksijuutalaisen synagogan toimintaan.
Noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin Neil-poika, nyt jo perheenisä, joutui työpaikallaan todistamaan vakavaa tilannetta. Asiat eivät tuntuneet selviytyvän ja Stu ja Lisa seurasivat sivusta huolestuneina raskaan taakan pitkittymistä. Neil löysi avun ja mentorin odottamattomalta taholta, paikallisesta messiaanisesta seurakunnasta.
Stu ja Lisa eivät juurikaan olleet kiinnostuneita pohtimaan hengellisiä kysymyksiä. Neil-pojan saama apu oli kuitenkin niin syvästi helpottavaa äidille ja isälle, että vierailu messiaanisessa seurakunnassa tuntui kiinnostavalta. Stu ja Lisa tulivat seurakunnan suuren sovituspäivän (yom kippur) kokoukseen. Perhe istui seurakunnan kokouksessa niin, että isoisä Stu istui penkkirivin päässä ja lasten ja lastenlasten toisella puolella isoäiti Lisa istui rivin toisessa päässä. Rabbi kutsui kuulijoita antamaan elämänsä Jeesukselle ja Stu ja Lisa kumpikin toisistaan tietämättä korottivat kätensä uuden uskon merkiksi omassa päässään penkkiriviä.
Tästä uuden elämän alusta on nyt kulunut vasta reilu vuosi. Stu johtaa nykyisin liturgiaa Floridassa Shoresh David Wesley Chapel messiaanisessa seurakunnassa. Lisa on lyhyenä aikana osoittautunut seurakunnan naisten piirin kantavaksi voimaksi. Jos seurakunnalla on toimintaa Stu ja Lisa ovat paikan päällä. Floridan hurrikaanit tai maailmanlaajuinen koronavirusuhka eivät ole estäneet pariskuntaa osallistumasta seurakunnan kokoukseen.
Pariskunnan rakkaimpia ovat aikuiset lapset ja lastenlapset, joiden iankaikkisuustien toivoisimme sinun ottavan esirukousaiheeksesi.
Amanita Marvin