Ikuista elämää etsimässä

Keskisyksyn juhla on toiseksi suurin festivaali kiinalaisessa kulttuurissa, koko perheen yhdessä viettämä juhla. Ihmiset katselevat täysikuuta ja maistelevat herkullisia pyöreitä kuukakkuja, joiden sisällä on suolainen ankanmunankeltuainen. Kun kuukakkua leikkaa, sen sisällä oleva munankeltuainen on kuin täysikuu. Täysikuu symboloi sitä, että koko perhe kokoontuu onnellisesti yhteen ja kaikki on täydellistä. Kuukalenterin mukaan 15. elokuuta ihmiset katsovat yöllä kuuhun yrittäen nähdä jumalatar Chang’en ja jadekanin, joka valmistaa kuolemattomuuden eliksiiriä, sekä Wu Gangin, joka haluaa saada ikuisen elämän yrittämällä kaataa kanelipuun, joka elpyy aina itsestään.

Ihmiset haluavat ikuista elämää, mutta onko se vain utopistinen unelma vai voisiko se olla todellisuutta? On ihana siunaus olla rakkaidensa kanssa ja elää onnellisena ikuisesti. Ihminen ei voi saavuttaa sitä, mutta Jumala voi tehdä sen mahdolliseksi. Jumala päätti antaa ihmisen synnit anteeksi Jeesuksen elämän hinnalla, jotta ihminen voi palata taivaallisen Isän luo.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16), ja seuraamalla Jeesusta Kristusta voi elää ikuisesti. Ei vain olla ikuisesti Jumalan kanssa, vaan nauttia Jumalan ikuisesta rakkaudesta rakkaidensa kanssa. Parasta on, että Jeesus nousi kuolleista, ja hänen lupaamansa iankaikkinen elämä on totta. Niin kauan kuin säilytämme uskon ja seuraamme Jeesusta, voimme jatkossakin arvostaa täysikuun kauneutta, ja lopulta saamme iankaikkisen elämän.

Kiinalaisilla on pitkä historia kuolemattomuuden eliksiirin etsimisessä. Keisarit ja taolaiset velhot uhrasivat viisautensa ja ponnistelunsa löytääkseen tai valmistaakseen kuolemattomuuden eliksiirin. Ehkä he myös matkustivat kuussa olevaan palatsiin saadakseen eliksiiriä jadekanilta. Mutta koska astronautit eivät löytäneet sitä kuusta, näyttää siltä, että pitkäaikainen unelma on saavuttamaton.

Kun Jumala loi Aatamin ja Eevan, hän ei asettanut rajaa ihmiselämälle. Ilman tekemäänsä syntiä ihminen jatkaisi onnellista ja huoletonta elämää Eedenin puutarhassa eikä tuntisi kuolemaa. Mutta synti tunkeutui ihmiseen tehden hänestä halukkaan tappamaan, ja kun hän jatkoi pahan tekemistä, Jumala päätti lyhentää hänen elämäänsä. Ihmiset elävät harvoin 120-vuotiaiksi, ja riippumatta siitä, kuinka pitkään ja terveenä elää, lopulta ihminen kuolee. Tämä on muuttumaton totuus.

Ya-Chen Kuikanmäki-Li