Milleniaalisukupolveni on tilastojen valossa Suomen epäuskoisin ja kyynisin sukupolvi. Mistään ei kannata innostua, koska joutuu kuitenkin pettymään; ja jos jokin näyttää hyvältä, siinä on oltava jotain mätää. Postmodernismin runtelema ja oikeutettujen pettymysten riivaama 25–40-vuotiaiden ikäluokka kysyy kiusallisia kysymyksiä ja tietää mikä on pielessä, mutta ei oikein itsekään osaa tehdä paremmin.
Parikymppiset jättävät lapsuutensa uskon hälyttävällä tahdilla. Tutkimuslaitos Barnan tutkimuksissa Yhdysvalloissa on havaittu, että merkittävä tekijä seurakunnan tai uskon hylkäämiseen varhaisaikuisuudessa on sukupolvet ylittävien ihmissuhteiden puuttuminen. Muita ilmiöön vaikuttavia tekijöitä ovat opetuslapseussuhteiden heikkous (miltä usko näyttää arkielämässä), ja hankaluudet työelämän ja uskon yhdistämisessä. Miten työelämään astuva nuori aikuinen osaisikaan reflektoida uskon merkitystä työhönsä, ellei joku pue sitä sanoiksi hänelle?
Tutkimuksessaan Barna havaitsi, että Amerikassa vain 3 % milleniaaleista puhuu uskostaan arjessaan. Tulos vastaa minunkin kokemustani sukupolveni parissa. Tämä dekonstruktioksikin nimitetty prosessi vaatii tilaa ja vie oman aikansa. Parhaimmillaan siitä kuitenkin muodostuu profeetallinen ääni, joka johtaa seurakuntia tuiki tarpeellisiin uudistuksiin suhteessa valtaan, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.
The Legacy Projectissa mukana olevien nuorten elämä ja usko kertoo myös toisenlaista tarinaa. Nuorinta sukupolvea leimaa ennakkoluuloton ja painolastiton usko ja kokosydäminen Jeesuksen seuraaminen. Vapaakirkon nuorten Valtakunta-tapahtuma on ”joutunut” siirtämään aamun ylistystilaisuuden pääsaliin, koska nuoret eivät malttaneetkaan nukkua myöhään, vaan ilmaantuivat sankoin joukoin ylistämään ja palvomaan Jeesusta. Elokuussa helluntailiikkeen Youth Celebration keräsi salin täyteen etukenossa istuvia nuoria kello yhdeksän raamattutunnille. Kesäkuussa Oslossa järjestetty The Send kokosi Telenor Areenan täyteen teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia 12 tunnin yhtäjaksoiseen hengelliseen tilaisuuteen. Saattaa olla, että meidän on tulevina vuosina kalibroitava odotuksemme uudelleen. Tutkimuksen mukaan Z-sukupolvesta yli puolet jakaa uskostaan omassa arjessaan.
Kollegani Juha Lehtonen totesi hienosti sanoessaan, että meillä menee riittävän huonosti ja tarpeeksi hyvin: riittävän huonosti, jotta aidosti tarvitsemme toisiamme, mutta tarpeeksi hyvin, jotta meillä on edelleen voimaa tehdä merkityksellisiä asioita yhdessä. Yhteinen missiomme on mobilisoida uusi sukupolvi vastaamaan Jumalan kutsuun ja Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn. Sitä ei tehdä nuoren sukupolven voimin, vaan rakentamalla vahva linkki sukupolvien välille. Kuka luo projektit ja rakenteet nuorille, jotka haluavat laittaa kaiken peliin Jeesuksen ja evankeliumin tähden? Kenen suusta kuuluu toivon ja uskon ääni?
Henri Hermunen