
Hidustani Covenant Church (HCC) Intiassa on yksi IFFEC:iin eli Vapaakirkkojen liittoon kuuluva sisarkirkkomme. Koronapandemia on iskenyt heidän alueelleen todella rajusti: monia pastoreita ja lukemattomia seurakuntalaisia ja heidän perheenjäseniään on menehtynyt. Kirkko, jolla on jo vuosia ollut laaja-alaista diakonia- ja auttamistyötä, ei kuitenkaan ole lannistunut, vaan on tässäkin rankassa tilanteessa halunnut laittaa Jumalalta saatua hyvää eteenpäin. Ja Kaikkivaltias on siunannut heitä ja kääntänyt monet järkyttävät tilanteet niin, että evankeliumi on saanut mennä eteenpäin!
Tästä todistaa myös pastori Aksahydeep. Hän kertoi kylästä, jossa muutama vuosi sitten vihainen väkijoukko pahoinpiteli pastorin, joka kuolinvuoteellaan kuitenkin anoi seurakuntalaisiaan jatkamaan kyläläisten rakastamista ilman kostoa. Kylää kohtasi myöhemmin luonnonkatastrofi, jossa seurakunta sai jakaa hätäapua, ja ilmapiiri muuttui evankeliumille suotuisaksi. Nyt pandemian aikana muutama pastori lähti viemään HCC:n ruoka-apua tuohon kylään. Heillä oli 150 kuivaruokapakettia ja 200 tuoreruokapakettia. Ennen jakelua yksi pastoreista rukoili, että Jumala antaisi tämän ruoan mennä kylän jokaiseen taloon. Tuon rukouksen aikana jotkut ihmiset näkivät näyn taivaalla olevista kahdesta kädestä, jotka siunasivat ruuan.
Kun ruokajakelu aloitettiin, uutiset siitä levisivät ympäri kylää ja myös muihin läheisiin kyliin. Pastori Aksahydeep oli todella huolissaan, miten ruoka riittäisi kaikille, mutta uskovat rukoilivat, että avustuspaketit riittäisivät jokaiselle. Ja he saivat nähdä omin silmin, miten ruokapaketit riittivät 610 avuntarvitsijalle ja muutama jäi vielä ylikin! Pastori jatkaa: ”Sain elävän kokemuksen Jumalan Sanasta ’Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan mittaan saat sen takaisin’ (Saarn. 11:1). Näin omin silmin, miten Jumala moninkertaisti ruoka-avun niin, että siitä riitti kaikille.” Tämä rohkaisi koko kirkkokuntaa vaikeuksien keskellä. Mitä Jumala tuleekaan vielä tekemään ja vaikuttamaan tuossa kylässä ja sen ympäristössä?
Voiko jälleen todeta, että Jumalan ihmeet ja voima ilmestyvät siellä, missä hätä on suurin ja niihin uskotaan? Kun me rationaalisesti ajattelevat länsimaalaiset rukoilemme ihmeitä, jopa leipäihmeitä, uskommeko, että ne voivat toteutua ihan konkreettisesti? Antakoon Intiasta kuuluvat todistukset meille lisää uskoa!
Nanna Rautiainen