Lhakpan uskon ensiaskeleet

Lhakpa syntyi tiibetinbuddhalaiseen perheeseen kahdeksasta lapsesta kolmantena. Lhakpan ollessa pieni hänen äitinsä kuoli ja isä tarttui pulloon. Lopulta Lhakpasta huolehti hänen vanhin veljensä. Valmistautuessaan 17-vuotiaana tärkeään 10. luokan päättökokeeseen hän sairastui niin kovaan pääkipuun, että joutui 15 päiväksi vuoteen omaksi. Joku häntä tutkineista lääkäreistä arveli pääkivun syyksi kasvainta. Lhakpalla oli kuitenkin niin suuri halu suorittaa koe, että hän pyysi veljeään viemään hänet koepaikalle, koska ei itse pystynyt kävelemään pitkiä matkoja.

Suorittaessaan koetta muiden opiskelijoiden kanssa isossa salissa sairauden tuomat kivut pahenivat yhtäkkiä. Lhakpa alkoi huutaa mielessään avuksi kaikkia tuntemiaan jumaluuksia, joita hänen perheessään oli vuosien aikana palveltu. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Sitten hän muisti, että hänen siskonsa, jonka perhe oli tullut Jeesukseen uskovaksi parantumisihmeen myötä, oli neuvonut häntä hädän hetkellä huutamaan avuksi Jeesuksen nimeä. Niinpä Lhakpa sanoi Jeesukselle: ”Jos olet todellinen, paranna minut.” Siinä hetkessä kivut väistyivät ja olo tuli keveäksi. Hän suoritti kokeen loppuun ja meni itse kävellen kotiin. Kotiväki oli ihmeissään, kun Lhakpa tuli kotiin kävellen ja terveenä. Lhakpan arvion mukaan perhe kuitenkin ajatteli itse suorittamiensa rituaalien aikaansaaneen parantumisen.   

Parantumisensa jälkeen Lhakpa sai kuulla lisää Jeesuksesta siskonsa perheen luona. Jeesuksen puoleen käännyttyään hänet valtasi rauha. Hylkäämisen tunteet ja masennus hellittivät. Puoli vuotta sen jälkeen hän kävi kasteella ja sai paikallisen seurakunnan tavan mukaan myös kristillisen nimen. Uskoontulon jälkeen Lhakpa vieraili innokkaasti ihmisten luona, kertoi todistuksensa ja rukoili sairaiden puolesta. Monet tulivat uskoon.

Kristityksi tultuaan Lhakpaa pidettiin kuitenkin perheessään halpa-arvoisena petturina. Hän joutui valinnan eteen: jos hän tahtoisi jatkaa veljensä sponsoroimana opiskelua yhdennelletoista luokalle, hänen pitäisi hylätä Jeesus. Lhakpa halusi jatkaa sekä opiskelua että Jeesuksen kanssa elämistä. Siksi hänen täytyi muuttaa pennittömänä pois kodistaan.

Nyt 28 vuotta uskoontulonsa jälkeen Lhakpa on neljän lapsen isä ja pastori. Suhde sukuun on parantunut. /JY