
Raamatun ensimmäisessä jakeessa kerrotaan Jumalan luoneen taivaan ja maan. Saman tien Hän alkoi tehdä työtä luomakunnassaan ja laittaa suurta suunnitelmaansa täytäntöön. Tähän päivään mennessä Jumala ei ole lakannut työskentelemästä saavuttaakseen tavoitteensa – yhteyden luotujensa kanssa.
Siitä lähtien, kun ihmiset suljettiin pois paratiisista, yksi asia on ollut selvä: Jumala tekee työtään Hänelle uskollisten ihmisten kautta ja heidän kanssaan saadakseen ansaitsemansa ylistyksen ja kunnian kansojen keskuudessa. Osallisuudestamme huolimatta voimme kuitenkin usein vain todeta Psalmin 118 sanoin: ”Herra tämän teki. Herra teki ihmeen silmiemme edessä.”
Historian saatossa lukematon määrä miehiä ja naisia on vastannut Raamatussa esitettyyn lähetyskäskyyn innolla. He ovat osoittaneet kuuliaisuutta, sitoutumista, uskoa ja uhrautuvaa rakkautta. He ovat käyttäneet resurssinsa, valjastaneet luovuutensa ja tehneet kaiken, mikä vain on ollut mahdollista, jakaakseen pyhää ja elämää muuttavaa evankeliumia.
Kutsu, tehtävä ja tavoite ovat pysyneet samoina, mutta työtavat ovat muuttuneet. Yksi asia on kristallinkirkas: Jumala tekee yhä työtään tässä maailmassa ja se jatkuu Jeesuksen toiseen tulemiseen saakka. Hän ei ole vaiennut tai menettänyt mielenkiintoaan luomakuntaansa kohtaan. Päinvastoin. Joka päivä Hän pelastaa, uudistaa, parantaa ja vapauttaa ihmisiä maailman joka kolkalla. Hänellä on ylin hallintavalta, ja Hän on se, joka tulee sanomaan viimeisen sanan, koska Hän todella on nimensä mukaisesti Alfa ja Omega, Ensimmäinen ja Viimeinen.
Mikä on meidän reaktiomme nähdessämme Jumalan toimintaa ympärillämme? Miten me olemme mukana Jumalan työssä maailman kansojen keskuudessa? Paavali rohkaisi Jeesuksen seuraajia – ei vain seurakuntia, vaan yksilöuskovia – tarttumaan niihin mahdollisuuksiin, joita heille annettiin, ja tilaisuuksiin, joita heidän eteensä aukeni. Elämmekö me tämän kehotuksen mukaisesti?
Kun pidämme selkeänä mielessämme, ketä me oikein palvelemme, täyttyy sydämemme rauhalla ja mielemme toivolla. Vain siten kykenemme säilyttämään oikean näkökulman niin itseemme kuin muihin ihmisiin ja pysymään kestävinä työssä, josta kaipaamme kerran kuulla maailmankaikkeuden Luojan, meidän taivaallisen Isämme, sanovan: ”Hyvin tehty, sinä hyvä ja uskollinen palvelija.”
Teksti: Peter Higham