Mullistavin tulemus

Kymmenisen vuotta sitten Nepalin Pokharassa asuva vähävarainen Rikman totesi jatkuvien sähkökatkosten koettelevan kukkaroa, koska kynttilät olivat niin kalliita. Suomalaisille taas sähkökatkoksella olisi katossa roikkuvan hehkulampun sammumista mittavammat vaikutukset. Sähkön saapuminen on muuttanut ihmisyksilöiden ja yhteisöjen elämää ympäri maailmaa perusteellisesti. Muita merkittäviä elämänmullistajia ovat olleet muun muassa kirjoitustaito, raha, vesijohto, televisio ja internet.

Kristityt kuitenkin uskovat, että suurimman ja parhaimman mullistuksen yksilöiden ja yhteisöjen elämään tuo evankeliumin saapuminen. Se tuo mukanaan kuolemattoman toivon yksilölle ja alkaa muuttaa yhteisöjä. Suomeen evankeliumi saapui jo satoja vuosia sitten. Sen jälkeen se on kantanut paljon hedelmää, myös yhteiskunnallisesti. Kommunistiperheessä kasvaneen mutta vuonna 2019 luterilaiseen kirkkoon liittyneen historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan kristinusko on parasta, mitä Suomelle on tapahtunut. Professori Robert Woodberry puolestaan osoittaa palkitussa artikkelissaan, että protestanttisen lähetystyön hedelmiä Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa ovat olleet muun muassa uskonnonvapaus, massojen kouluttaminen, sanomalehdet ja vapaaehtoisjärjestöt, jotka loivat pohjan vakaiden demokratioiden kehittymiselle. 

Pitkäaikaisia yhteiskunnallisia muutoksia kuitenkin edeltää evankeliumin välitön yksilöitä ja yhteisöjä muuttava voima. Useimmat tapaamani eteläaasialaiset kristityt ovat kokeneet Jeesuksen nimessä tapahtuneen parantumisen joko itsensä kohdalla tai lähipiirissään.  Eräs entinen hindu kertoi saaneensa yhteyden siihen Jumalaan, jonka olemassaoloa hän oli lapsena tähtiä katsellessaan pohtinut. Talouteenkin usko vaikuttaa. Eräs seurakuntalainen totesi, että kristityksi kääntymisen jälkeen rahaa riittikin talon rakentamiseen, kun kaikki ei mennyt kalliisiin buddhalaisiin rituaaleihin.

Noin 70-vuoden aikana kristittyjen määrä Rikmanin kotimaassa Nepalissa on kasvanut nollasta arviolta kahteen miljoonaan. Aika näyttää, miten syvällisesti evankeliumi pääsee vaikuttamaan nepalilaiseen yhteiskuntaan. Tärkeintä Rikmanille on kuitenkin, että hän on vastaanottanut iankaikkisen toivon sanoman jo tänään.

Vaikka evankeliumi on saavuttuaan tullut omaksemme, se on liian mahtava omittavaksi./JY

Lähde: Woodberry, Robert. 2012. The missionary roots of liberal democracy. American Political Science Review 116(2), 244-274.