
Saavuimme Bulgariasta Suomeen toukokuun 2022 lopussa. Tulimme perheenä – Hanna-vaimoni, Lahja-tyttäremme ja minä – vuodeksi niin sanotulle Suomi-kaudelle. Suomeen saavuttuamme Seinäjoen juna-asemalla vastassa olivat Hannan vanhemmat Hannu ja Sinikka (Jumalan lapsia hekin) sekä Seinäjoen vapaaseurakunnan pastori Ari Urhonen.
Tiesin, että Hannan vanhemmat ovat meitä vastassa, mutta kuinka sydäntäni lämmitti, kun myös veli Herrassa, samasta Pyhästä Hengestä syntynyt Arikin oli meitä vastassa.
Olen kokenut tätä samaa lämpöä ollessani niin Bulgariassa kuin Suomessa. Jumalan lapseus, Hänen valtakuntansa jäsenyys, tuottaa iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.
Täällä maailmassa olen muukalainen ja koen muukalaisuutta. En ole tämän maailman hengestä, ja tiedän, että Herra Jeesus tulee takaisin maan päälle. Sitä ennen pääsen, mikäli olen elossa, Häntä vastaan pilviin, kun Häneen uskovien eli ylhäältä uudestisyntyneiden ylöstempaus tapahtuu.
Sinne haluan, sitä odotan. Sillä en ole taivaan valtakunnalle muukalainen, vaan olen Jumalan lapsi. Minä odotan Herraa Jeesusta. Tule Herra Jeesus!
Odotatko sinä Herraa Jeesusta?
Markus Rokosa