Elämme murrosaikaa Suomen Siionissa. Kaikki kasvukäyrät yleisellä tasolla ovat menossa väärään suuntaan. Suomen Vapaakirkossa ainoastaan perhejäsenten määrä on kasvussa – varsinaisten jäsenten kustannuksella. Seurakuntakasvu ry:n teettämä tutkimus (Kantar TNS Oy) toukokuulta 2018 kertoo arvokasta tietoa Suomen kristillisyyden tilasta. Uudestisyntyneistä kristityistä 20 % näkee tehtäväkseen osallistua evankeliointiin ja/tai lähetystyöhön, 23 % on kertonut Jeesuksesta henkilölle, joka ei ole ilmaissut olevansa uudestisyntynyt kristitty ja kirsikkana kakun päällä: lähetyskäskyä pitää tärkeänä ja toteuttaa noin 2-3 % uskovista. Vapaakirkon osalta tämä tarkoittaisi 309 ihmistä.
Evankeliumin tarttumattomuus näyttää olevan sisäänrakennettu ongelma länsimaisessa kristillisyydessä. Vaikka aika-ajoin järjestetään isoja kampanjoita, huomioidaan asia juhlapuheissa tai jopa priorisoidaan ongelma toimintasuunnitelmissa, mikään ei näytä käytännössä muuttuvan. Kyseessä on monitahoinen ja kompleksinen pitkällä aikavälillä syntynyt haaste, jota ei hetkessä ratkaista. Albert Einsteinia lainaten: “Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.”
Viimeiset parikymmentä vuotta on ollut vallitseva ajattelutapa, että kunhan muutamme tapamme ajatella, asiat alkavat muuttua. Muutos tapahtuu, kunhan riittävästi saarnaamme ja kirjoitamme muutoksesta. Tulos on päinvastainen. Muutospuhe ilman muutosta on toiminut kuin rokote muutosta vastaan. Voimme kuulla sunnuntaina elämänmuuttavan saarnan, jopa vastata haasteeseen muuttua, ja jatkaa maanantaina ilman mitään muutosta.
Kaikkialla ei tilanne ole yhtä masentava. Euroopassa on kirkkokuntia ja seurakuntia, jotka ovat tarttuneet haasteeseen jo paljon ennen kuin asiasta tuli ongelma. Mitä on tehty toisin? Etelä-Afrikassa syntynyt australialainen (lähetys)teologi Alan Hirsch esitti teoksessaan “The Forgotten Ways: Reactivating the Missional Church” (2006, s. 122) vallankumouksellisen väittämän, johon moni tarttui. Hän kirjoitti inspiroituneena alkuseurakuntien dynaamisuudesta: ”Voimme yrittää ajattelun kautta muuttaa toimintaamme, mutta sen sijaan meidän tulisi toimia uudella tavalla, jolloin myös ajattelumme uudistuu.” Juuri tämä näyttää olevan suurin ero hedelmällisen ja näivettyvän kirkkokunnan tai seurakunnan välillä. Voimia ja varoja on määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti investoitu rohkeisiin ruohonjuuritason kokeiluihin, joissa epäonnistumisen todennäköisyys on yhtä suuri kuin onnistumisen. Kaikesta on opittu ja uusien kokemuksien siivittämänä löydetty uutta ajattelua ja tapoja toimia Kristuksen edustajina ajassamme.
Mikäli haluamme rakentaa erilaisen tulevaisuuden, kysymys on lähetystyön/pioneerityön mahdollistamisesta Suomessa. Hedelmällisen lähetystyön keskeinen tehtävä on evankeliumin kontekstualisointi paikalliseen kieleen ja kulttuuriin. Ilman sitä evankeliumin leviäminen saavuttamattomiin kansoihin on käytännössä mahdotonta – sitä kun ei ymmärretä. Sama pätee täällä.
Kenno Leier