
Keväällä Zoomissa järjestetyssä Kaikki lapset kouluun -kummilapsitapahtumassa puhuttiin seurakuntien osallistumisesta Vapaakirkon kummilapsitoimintaan. Vapaaseurakunnilla tai niiden toimintaryhmillä oli vuoden 2021 alussa kannatettavana 25 kummilasta ja kuusi kummihanketta.
Tapahtumassa tamperelainen äiti kertoi seurakunnan pyhäkoulun tukemien kummilasten merkityksestä heidän perheensä lapsille. Pyhäkoulussa on koottu vuosien aikana rahaa nepalilaisen ja intialaisen pojan koulunkäynnin tukemiseen. Pojilta tulleita kirjeitä on luettu ja heidän valokuviaan katseltu yhdessä. Pyhäkoululaiset ovat lähettäneet pojille piirustuksia ja tervehdyksiä. Näin lapset ovat tutustuneet toisenlaisissa oloissa elävien lasten elämään ja oppineet ottamaan vastuuta heikompiosaisista. Sittemmin perhe päätyi ottamaan omankin kummilapsen.
Parkanon vapaaseurakunnassa, joka on ollut mukana kummitoiminnassa runsaan vuoden, on tuettu yhtä lasta ja neljää eri maissa olevaa kummihanketta. Seurakuntalaiset ovat kokeneet osallistumisen mielekkäänä, mielenkiintoisena ja seurakuntaa yhdistävänä asiana. Kummihankkeista saadut raportit antavat tietoa kohteista ja niissä tapahtuvista toiminnoista. Rukous kummilapsen ja hankkeisiin osallistuvien lasten ja työntekijöiden puolesta koetaan tärkeäksi. Muutamat seurakuntalaiset ovat ottaneet myös oman kummilapsen.
Kummilapsia 1990-luvulta saakka tukeneesta Raahen vapaaseurakunnasta puolestaan kerrottiin, että toimintaan mukaan lähtiessä joukossa oli epäilyä siitä, mahtaako innostusta riittää kovin pitkään. Vuosikymmenten aikana seurakunta on tukenut yhteensä seitsemän lapsen ja nuoren koulunkäyntiä ja opiskelua vähintään lukion loppuun saakka. Kannatukset on koottu järjestämällä lähetysiltojen lopuksi leikkimieliset arpajaiset, jonne ihmiset saavat halutessaan tuoda arvottavaa. Arvonta on ollut aina hauska ja välillä tosi riemullinenkin tapahtuma. Tällä hetkellä seurakunta tukee nuoria, joista toinen opiskelee yliopistossa ja toinen päättää juuri lukion.
Kummilapsen tai -hankkeen tukeminen voi tuottaa paljon iloa ja luoda yhteyttä seurakunnalle tai sen toimintaryhmälle (partio, pyhäkoulu, nuortenpiiri, päiväpiiri, solu…). Koulutuksen saavalle kummilapselle tai -nuorelle se on usein koko elämän muuttava asia. Pienellä summalla voi saada aikaan suuria asioita! (Lisätietoa kummilapset.svk.fi.)
Pirjo Kuosmanen