Elämä Kyproksella on puhutellut meitä sen suhteen, missä ensisijainen kotimme ja perheemme on. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ahdinko heidän nukkuessaan kadulla, syödessään joskus, kun jostain saa ruokaa, ja ennen kaikkea se epätoivo ja epätietoisuus, mikä heidän silmistään ja puheistaan välittyy, on todella raakaa ja karua nähtävää. Tämä paikka ei ole heidän kotinsa, eikä heidän perheitään ole täällä. Nuo tärkeät asiat ovat isolle osalle enää vain kaukainen unelma, tai muisto menneestä.
Tämä todellisuus haastaa kuvaani ihmisyydestä ja maailmasta. Vaikka kuinka yritän keksiä, miten ongelmat voitaisiin ratkaista, en löydä ratkaisua olosuhteista; ongelmat ovat paljon syvemmällä. Ihmisen sydämen on muututtava. Koko kuvan maailmasta ja käsityksen itsestä on muututtava. Enkä usko, että maailma voi muuttua, ellemme ota vastaan Raamatun välittämää kuvaa ihmisestä, maailmasta ja Jumalasta. Se vastaa tämän maailman ongelmiin täydellisesti.
Raamattu opettaa, että vaikka elämme tässä maailmassa, emme ole tästä maailmasta, eikä maailma koskaan tule olemaan kotimme. Siksi emme saa alkaa kokea oloamme täällä liian mukavaksi tai ajatella, että olisimme olosuhteiden orjia, hyvässä tai pahassa. Ihmissydämelle on vaarallista rakentaa turvansa tämän elämän varaan ja alkaa suojella sitä. Todellisuus on paljon enemmän kuin mitä näemme. Käsitys kodista ja perheestä on paljon syvempi kuin länsimainen kuva näistä.
Kotona olemme vasta, kun Jeesus tulee takaisin tekemään lopun pahasta. Sitä ennen tehtävämme on oppia tuntemaan Isämme henkilökohtaisesti ja kulkea Kotiin, Hänelle uskollisena joka päivä ja hetki, yhdessä Perheemme (seurakunta) kanssa ja kutsua kaikkia mukaan kotimatkalle.
Olemme taivaan suurlähettiläitä, emme suomalaisia. Vaikka meillä on upeita kulttuurillisia piirteitä
ihmisryhmästä, jonka keskellä elämme, identiteettimme on kuitenkin taivaallinen. Älkäämme koskaan unohtako sitä, älköön näkyvästä tulko näkymätöntä todellisempaa.
Näin yksinkertaistettuna syntyy Jumalan perhe. Hän on Isämme, kotimme on taivaassa, ja maailmassa voimme jo elää todeksi sitä todellisuutta, toisiamme rakastaen ja Jumalan kunniaksi eläen. Koin tämän vaikuttavalla tavalla jokin aika sitten, kun viikolla olimme pakolaisleirillä järjestämässä lapsille ja perheille ohjelmaa, ilmapalloja, saippuakuplia, tanssia ja maalausta, jotain hauskaa haastavan elämän keskelle. Sunnuntaina näimme seurakunnassa erään leirillä tapaamamme pariskunnan. Oli puhuttelevaa, kuinka henkilöt, joita olimme olleet auttamassa, olivatkin yhtäkkiä vierellämme nauttimassa ehtoollista muistellen sitä, kuinka Jeesus antoi henkensä puolestamme. Täysin tasavertaisina, Pyhän Hengen yhdistäminä, ilman rooleja tai hierarkiaa, yhdessä osana Jumalan perhettä.
Roni Zidbeck