
Mummo Iliana vahti lapsenlastaan Daraa, kun tutustuimme häneen leikkipuistossa. Iliana teki pitkää päivää lastenvahtina ja nautti siitä, kun sai levähtää puistonpenkillä lasten leikkiessä. Markus oli tyytyväinen, kun sai harjoitella kärsivällisen mummon kanssa bulgarian kieltä. Lopulta Darasta ja tyttärestämme tuli parhaimmat ystävät. Ystävyytemme koko Ilianan perheen kanssa syveni, ja välillä tuli puhe Jumalasta, elämästä ja kuolemasta.
Lapset harrastivat yhdessä kansantanssia, kunnes koronarajoitukset siirsivät tanssitunnit nettiin. Eräänä iltana nettituntia tanssittiin yhdessä meillä kotona, Baba Ilijana, Dara ja me. Parin päivän päästä me sairastuimme koronaan. Myös mummo Iliana sairastui. Dara ja hänen vanhempansa olivat myös sairaina. Me nuoremmat selvisimme vähällä, mutta Ilianan tila vain paheni. Soittelimme ja rukoilimme puhelimessa, oli tosi kyseessä. Ilijana sai molemminpuolisen keuhkokuumeen, mutta Jumalan kiitos tokeni siitä, hitaasti mutta varmasti. Meni kauan aikaa, ennen kuin Ilijana uskaltautui ulos kodistaan. Virus oli säikäyttänyt hänen toden teolla.
Kesällä oli mummo Ilijanan nimipäivä. Sen kunniaksi hän halusi tarjota meille kakkupalat kahvilassa. Taas tuli puhe Jumalasta ja evankeliumista. Nyt Ilijana halusi ottaa Jeesuksen sovituksen vastaan.
Olemme taas viettäneet aikaa yhdessä, mummo Ilijana, Dara ja me. Muutama päivä sitten Ilijana totesi: ”Kun emme ole nähneet vähään aikaan, tulee tarve taas nähdä, koska teidän kassanne latautuu positiivisella energialla!” Siihen Hanna totesi, että olemme kyllä ihan tavallisia ihmisiä, jotka tekevät virheitä, mutta meissä uskovissa asuu Jumalan Pyhä Henki. Jos mummo Ilijanan on hyvä olla kanssamme, se varmasti johtuu siitä, että Pyhä Henki on meidän kanssamme!
Kaikki kunnia Jumalalle siitä, että mummo Ilijana viihtyy kanssamme. Vielä hän ei ole uskaltautunut seurakuntaan. Rukoillaan mummo Ilijanan koko perheen puolesta, että Jumala tekisi työtään heissä ja pelastaisi kaikki perheenjäsenet ja toisi heidät seurakuntaperheen yhteyteen!
Hanna ja Markus Rokosa