
Yubraj on 16-vuotias nuorukainen Nepalista. Hän on kotoisin Benistä, mutta on asunut 7-vuotiaasta saakka kristillisen järjestön, Creative Children Development Projectin (CCDP) koululaisasuntolassa Pokharassa.
Yubrajin ollessa pieni hänen isänsä elätti perhettä hakemalla omenoita Mustangista ja myymällä niitä torilla. Yubraj muistaa, kuinka eräänä päivänä kuljetushevoset saapuivat kotiin ilman isää. Myöhemmin isä löydettiin kuolleena, jyrkänteeltä alas pudonneena.
Isän kuoltua perhe oli avuton ja kärsi puutetta. Äiti työskenteli basaarissa, vaikka hän sairasti lepraa. Saadakseen äidille hoitoa perhe tuli Pokharaan Green Pastures Hospitaliin. Yubrajin pikkusisko sijoitettiin Palpan lastenkotiin, mutta poika yöpyi äitinsä kanssa sairaalassa. Hän myös seurasi äitinsä tutkimuksia ja hoitoja ja vaelteli välillä ympäri sairaalaa kolttosia tehden.
Äidin hoitokuukausien ajaksi poika pääsi sairaalan pieneen lukutaitokouluun ja oppi siellä lukemaan ja kirjoittamaan. Koulun opettaja Shankar toimi myös Pokharassa sijaitsevan CCDP:n koululaisasuntolan vastaavana. Hän järjesti Yubrajille mahdollisuuden päästä asumaan asuntolaan.
Yubraj aloitti koulunkäynnin lastentarhasta. Hän kertoo, että alussa se oli vaikeaa, koska hän oli vanhempi kuin luokan muut lapset. Pikkuhiljaa hän kuitenkin sopeutui. Hän ja hänen siskonsa asuivat edelleen eri paikoissa, mutta äiti toivoi heidän voivan asua yhdessä. Lopulta siskollekin järjesty paikka CCDP:n asuntolasta.
Yubraj kertoo olleensa lapsena varsin tuhma poika. Hän on tarvinnut paljon ohjausta ja rohkaisua, jotta on voinut pärjätä opinnoissaan. Nyt hän on jo 8. luokalla.
Muutama vuosi leprahoitojen jälkeen äidillä todettiin loppuvaiheessa oleva ihosyöpä. Yubraj kertoo, että äidille ei annettu enää toivoa. Mutta sitten tapahtui ihme: Jeesus pelasti hänen henkensä. Nyt äiti voi hyvin ja ansaitsee toimeentulonsa ompelijana. Hän asuu muutaman kilometrin päässä asuntolasta, joten Yubraj ja sisarensa vierailevat ja viettävät myös pidemmät lomansa hänen luonaan.
Yubraj on onnellinen mahdollisuudesta asua CCDP:n asuntolassa ja opiskella. Kaikki nämä vuodet hän on saanut koulutustukea suomalaisilta kummeilta ja kiittää sydämestään jokaista, joka on auttanut häntä selviytymään.
Pirjo Kuosmanen