Rut on 13-vuotias kichwa-intiaanityttö, joka tekee kylässään työtä varhaisnuorten ja lasten parissa. Rutin koti, Cashaloman kylä, on Ecuadorin Andeilla juuri puurajan alapuolella runsaan 3300 metrin korkeudella. Sieltä on upeat maisemat Ibarran kaupunkiin ja ympäröiviin kyliin. Tuulisuus ja korkeus tekevät kylästä viileän asuinpaikan, varsinkin öisin.
Rut kertoo närkästyneenä, kuinka he viime kesänä nousivat Imbaburan huipulle ja siellä tuuli niin, että hän läksi hameensa kanssa lentoon. Hänen pikkuvejensä Josuen piti ottaa häntä hameenhelmasta kiinni ja kiskoa alas, ettei tuuli veisi häntä mukanaan.
Rut on asunut kylässä syntymästään lähtien, hänen isänsä on kylän seurakunnan pastori. Isällä on myös maatila, josta perhe saa toimentulonsa. Pastorin työ on vapaaehtoista, siitä ei saa palkkaa. Rutin vanhin veli on kehitysvammainen, lisäksi hänellä on useampi isosisko, kaksi pikkuveljeä ja cp-vammainen pikkusisko. Perhe uskoo vankasti Jumalaan ja näkee jokaisen lapsensa siunauksena, toisin kuin moni intiaani, joille vammaisuus on merkki Jumalan kirouksesta tai pahojen henkien työstä.
– Meidän perheemme luottaa Jumalaan. Meiltä on monta kertaa katkaistu vesi ja olemme joutuneet kantamaan veden eläimille ja viljelyksille, koska isä ja äiti eivät suostu maksamaan kylän järjestämiä päivänseisauksen juhlia. Jumala on aina pitänyt meistä huolta, Rut sanoo.
Viime vuonna Rut oli avustajana Kertomus riittää -koulutuksessa Balsayakun kylässä Ecuadorin Amatsonian alueella. Siellä hän opetti ikäisiään tyttöjä tutkimaan Raamattua ja jakamaan sen kertomuksia toisille. Kotiin palattuaan hän sai johtaa vuoden vanhemman serkkunsa Jeesuksen luokse.
– Jeesus on ihan parasta elämässä ja haluan kertoa hänestä kaikille muille. Vaikka välillä koulussa opettaja sanoo, että minun pitää antaa muidenkin puhua, Rut selittää.
Ennen joulua Rut aloitti koulutuksen nuorisotyöstä vastaavaksi. Hän tahtoo pystyä kohtaamaan kylänsä muita nuoria. Valitettavasti koulutus jäi kesken koronan takia. Rutin kylä sulkeutui täysin ulkomaailmalta, sieltä ei päässyt pois eikä sinne päässyt kukaan. Korona-aika on ollut kylissä vaikea. Seurakunnat eivät ole saaneet kokoontua.
– Monia ihmisiä pelottaa, koska kylien alueella ei ole lainkaan sairaaloita tai lääkäreitä, eikä ihmisillä ole paikkaa, minne mennä, jos he sairastuvat. Monet uskovat perinnetietoon ja hoitavat itseään sillä, toiset taas yrittävät välttää muita ihmisiä kokonaan. Tilanne on kovin surullinen. Mutta minä tiedän, että Jumala pitää huolta ja parantaa, aivan kuten hän paransi äitini, kun hänellä oli syöpä, huokaisee Rut.
Joanna Sormunen