Kun Harri Koskela oli 16-vuotias, hänen isänsä joutui sydänkohtauksen vuoksi sairaalan teholle. Silloin äiti pyysi, että he rukoilisivat yhdessä isän puolesta. Harri kuitenkin kieltäytyi, sillä hän ajatteli, ettei Jumala voi olla sellainen, joka tekee hänen perheelleen tällaista. Vuosien ajan Harrilla oli jatkuva pelko siitä, milloin isä saa taas kohtauksen. Harrin ollessa 18-vuotias hänen isänsä sitten kuolikin sydänkohtaukseen.
Myöhemmin Harri asui useita vuosia Thaimaassa. Ympäröivä buddhalaisuus näytti siellä monella tapaa synkältä, ja oli hänellä itselläänkin kokemuksia hengellisestä synkkyydestä. Esimerkkinä siitä hän kertoo tatuoinnistaan, jonka tarkoituksena oli suojella häntä. Tatuointi kuvaa demonia, jonka sanotaan syövän pois pahoja tekoja, joita elämän aikana on tullut tehtyä. Siinä tavallaan etsitään anteeksiantamusta.
Thaimaassa Harrin mieleen alkoivat nousta lapsuudessa kuullut Raamatun opetukset, ja oli hän nuorena itsekin lukenut Raamattua. Kun hän hengellisessä etsinnässään päätyi palaamaan lapsuudessa sydämessään olleeseen uskoon Jeesukseen, hänen elämänsä alkoi muuttua.
Samoihin aikoihin myös tyttöystävän, Prathanaan, perheessä alkoi tapahtua. Perheen isä meni käymään pienessä seurakunnassa perheen kotiseudulla. Syynä oli perheeseen syntynyt lapsenlapsi, jonka pelättiin olevan sokea. Isä ei ollut kristitty, mutta pyysi seurakuntaa rukoilemaan lapsen puolesta. Jumala vastasi rukoukseen ja lapsi parani. Tämän seurauksena monet perheestä tulivat uskoon. Myös Harri ja Prathanaa menivät seurakuntaan Prathanaan kotona käydessään. Seurakunta tuntui kodikkaalta, ja vaikka he eivät tunteneet siellä muita kuin oman perheensä jäsenet, he kokivat olonsa hyväksi ja aidosti tervetulleiksi.
Prathanaalle kirkossa käynti oli ensimmäinen kerta elämässä ja hän kertoo kokeneensa siellä sisäistä hyvää oloa. Hänelle tuli halu päästä pois vanhasta elämästä ja saada uusi elämä.
Harri kertoo, että vaikka hän meni sinne ulkopuolisena, tunnelma oli vastaanottava ja lämmin. Heidät otettiin vastaan hymyillen ja siellä tunsi olevansa oikeassa porukassa. Hän toteaakin, että se oli varmasti Pyhän Hengen vaikutusta, sillä hänellä ei ollut edes yhteistä kieltä heidän kanssaan.
Harri on miettinyt, pitäisikö hänen poistaa selässään oleva tatuointi. Oikeastaan hän haluaisi tehdä sen, mutta tuli lopulta päätökseen, että tatuointi saa jäädä. Se on osa hänen menneisyyttään, josta usko Jeesukseen on hänet pelastanut.
– Nyt ymmärrän hyvin, että ainut tapa saada synnit anteeksi on tunnustaa ne Jumalalle ja luottaa siihen, mitä Jeesus on tehnyt ristillä meidän puolestamme, Harri toteaa.
Elke ja Juha Juvonen