Yksi meidän lähetystyöntekijöiden vuotuisista työtehtävistä on näiden kolumnien kirjoittaminen Suomen Viikkolehteen. Joskus omaa kirjoitusvuoroaan odottaa oikein innostuneena. Päässä pyörii jo valmiina hyviä ideoita ja innostavaa sanottavaa, jotka vain odottavat kirjoitushetkeä. Toisinaan taas tuntuu, että kirjoittaminen on takkuisempaa. Muut työt painavat päälle eikä kirjoittamiseen oikein löydy aikaa, tai sitten vain tuntuu, ettei kerrottavaa juuri sillä hetkellä syystä tai toisesta löydy. Joskus taas kerrottavaa olisi paljonkin, mutta aina innostavatkaan tarinat toisten ihmisten elämästä eivät kuulu minun jaettavikseni. Tämän vuoden teemaksi kolumneille annettiin Jumalan tekoja ympäri maailman. Hyvä ja innostava aihe, mutta silti on tuntunut, etten oikein saa kiinni, mistä kirjoittaa.
Ehkä osasyynä on tämä vallitseva tilanne. Meillä, kuten niin monilla muillakin, fyysinen elämä on kutistunut hyvin pieneksi, pääasiassa kodin ja ruokakaupan välillä kulkevaksi reitiksi. Saavuimme Suomeen joulukuussa aloittamaan ensimmäistä, lähes vuoden mittaista, kotimaantyöjaksoamme. Vuoden aikataulu suunniteltiin jo hyvissä ajoin Thaimaasta käsin. Kalenteriin merkittiin vierailut ja työjaksot kaikkiin yhdeksään meitä lähettävään seurakuntaan. Lisäksi aikaa varattiin Vapaakirkon työtehtäville ja kannatusrenkaamme jäsenten tapaamisiin sekä erilaisille lähetystilaisuuksille ympäri Suomen. Varattiin sinne myös loma- ja vapaapäivät.
Kovasti odotimme, että pääsemme kohtaamaan ihmisiä ihan kasvokkain. Kättelemään ja halaamaankin, käymään yhdessä syömässä tai juttelemaan saman pöydän ääressä kahvikupin kera. Neljän vuoden ajan kun suhteita niin perheeseen, ystäviin kuin lähettäjiinkin oli pidetty yllä vain ruudun välityksellä. Pari kuukautta ehdimmekin tästä nauttia, kunnes tilanne yllättäen muuttui, meillä kaikilla, ja palasimme tuttuun ruudun läpi jutteluun.
Tuntuu siis jotenkin hankalalta löytää sellaisia suuria, kirjoittamisen arvoisia Jumalan tekoja tästä ympäriltä. Ajatus on tietysti ihan hassu! Jumala ei lakkaa työskentelemästä vain sen vuoksi, että meidän fyysisessä maailmassamme tapahtuu kauheuksia tai että elämämme tuntuu tylsältä. Jumala toimii edelleen, pienesti ja suuresti, näkyvästi ja salassa, aivan kuten aina ennenkin, maailman luomisesta saakka. Me saamme olla osana hänen tekojaan ja työtään, joskus tietämättämmekin. Uskomme keskus on Jeesus ja suhde hänen kanssaan, ja tämä on aivan yhtä todellista nyt kuin aiemminkin. Hän on kanssamme arjessa, kun elämme elämäämme ja kohtaamme ihmisiä niillä keinoin, jotka nyt ovat käytettävissämme, ja hän toimii.
Linnea Lindelöf