Kun yhdeksän vuotta sitten ensimmäisen kerran astuin kohdemaamme kamaralle, en todellakaan tiennyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tai olihan minulla oma visioni mitä täällä tulisimme mieheni kanssa tekemään. Taivaan Isä tietää parhaiten. Meidän ajatuksemme ovat niin kaukana Hänen ajatuksistaan – onneksi. Mitä pidempään uskon tietä olen kulkenut, sitä pienemmäksi olen itseni kokenut. Mitä pidempään olemme kentällä olleet, sitä enemmän olemme huomanneet olevamme ihan tavallisia ihmisiä, mutta työ on vain niin iso.
Avasin tänään sähköpostini. Edessäni oli viesti, joka todennäköisesti muuttaa meidän elämämme seuraavat viisi vuotta. Tai ei ehkä muuta, mutta se antaa selkeän suuntaviitan ja ohjauksen elämäämme. Taivaan Isän johdatuksen huomaa ihan kaikessa. Saimme ensimmäisen vaiheen hakemuksemme läpi jatkoprojektissa kohdemaassamme. Viimeiset kolme kuukautta olen miettinyt, jatkammeko täällä vai johdattaako Hän meidän jonnekin muualle vai palaammeko kenties kotiin. Vahvasti uskon, että vain Hänen kauttaan, avullaan, voimasta voimme jatkaa uudessa projektissa.
Tunnemme itsemme hyvin pieniksi tässä Jumalan suuressa suunnitelmassa. Miten paljon paremmin joku muu puhuu paikallista kieltä. Miten paljon paremmin joku muu voisi sopeutua tällaiseen elämään, jota elämme. Ihmettelen usein, miksi juuri minä. Eilen teimme pitkän päivän beduiinien keskuudessa. Nautimme vierailuista. Laitoin matkalta viestiä Suomessa olevalle tukijoukoille. Juuri nuo ihmiset Suomessa tekevät tämän työn täällä kaukana mahdolliseksi – ihan tavalliset ihmiset. Juuri näitä ihmisiä Jumala haluaa lisää, lisää sinua ja minua, lisää meitä. Voimamme on rukous ja luja luottamus siihen, mikä ei vielä näy.
Viime päivät ovat olleet vastustusta täynnä. Muutama päivä sitten ihmettelin, että onko tämä edes mahdollista. Auto hajoaa. Lapsi on sairas. Työ ei edisty. Jo sovitut beduiinivierailut perutaan. Asunnossa ilmenee koko ajan uutta korjattavaa. Aika ei riitä. Saamme vihaisia sähköposteja projektikollegoilta. Paikallisen ystävämme perhe on hajoamassa ja joka päivä ystävällämme on uutta murhetta. Ihan tavallisia harmituksen aiheita täällä niin kuin Suomessa. Nyt jatkoprojektin ensimmäinen haku meni läpi, monet näistä asioista saavat ihan eri perspektiivin. ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” Me tavalliset ihmiset tarvitsemme voimaa ylhäältä ollaksemme mukana näin tavattoman suuressa. / TH