Himalajan erään vuoristosolan jyrkkään rinteeseen on rakennettu lammaspaimenten kylä. Kylä on niin tiivis, että yhden kodin katto on toisen kodin kuisti. Yhteisössä ei ole salaisuuksia; kaikki tuntevat toisensa ja toistensa asiat.
Kristinusko saapui tuohon kylään muutamia kymmeniä vuosia sitten. Syntyi vainottu seurakunta. Luonnollisesti seurakunnan ensimmäiset kristityt näyttivät esimerkkiä seuraavalle sukupolvelle siitä, mitä Jumalan armo tarkoittaa käytännön elämässä. Näinhän Raamattu opettaa.
Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin maassa alkoi verinen sisällissota. Sisällissodan paineissa kyläläiset taiteilivat toisaalta valtion asevoimien ja toisaalta maolaississien vaatimusten ristipaineissa. Veli nousi veljeään vastaan.
Kylässä oli mies, kolmen lapsen isä, kunnioitettu seurakuntalainen. Jotkut kyläläiset eivät kuitenkaan pitäneet hänestä, kuten kristityistä ylipäätään, joten he valehtelivat poliiseille tämän olevan maolaisten kätyri. Poliisit hakivat miehen kotoaan ja veivät hänet joen rantaan. Lyhyen kuulustelun päätteeksi he ampuivat miehen kuoliaaksi.
Tästä tapahtumasta kertoi meille miehen tytär, ystävämme ja työtoverimme Maya*. Maya oli vasta varhaisteini, kun hän joutui näkemään isänsä epäoikeudenmukaisen kuoleman. Perhe sinnitteli eteenpäin. Elämä jatkui.
Voisi kuvitella, että Maya olisi katkeroitunut tapahtuneesta. Jos kuitenkin tapaisit hänet, ihmettelisit hänen sydämensä aitoutta ja avoimuutta. Sodan päätyttyä Maya ja hänen äitinsä etsivät, kunnes löysivät ne poliisit, jotka olivat ampuneet perheen isän. He kertoivat poliiseille, että he haluavat antaa heille anteeksi Jumalan armon ja Jeesuksen rakkauden tähden.
Jos kysyisit Mayalta, miten tämä on mahdollista, hän vastaisi yksinkertaisesti, ”Raamatussa sanotaan, että meidän pitää toimia näin.” Suurimpia etuoikeuksia lähetystyössä on ollut se, että saa oppia toisen maan ja kulttuurin kristityiltä. Opin Mayalta ja hänen ystäviltään nöyryydestä, anteeksiantamuksesta, Jumalan armosta ja Hänen rakkaudestaan.
Chris Pekka Wilde
*Nimi on muutettu